Kevättalvella hallissa alkanut ja koko kauden jatkunut kerran viikossa harjoittelu päättyi lokakuun alussa. Toivottavasti tauosta tulee junioripalloilijoille vain muutaman kuukauden mittainen huili.
Harjoituksissa oli mukana 7-13 vuotiaiden junioreiden ryhmä, joiden kanssa opeteltiin jalkapallon hienouksia perusalkeista lähtien. Kesän aikana palloilijoiden taidoissa tapahtui selvää kehitystä, ainakin allekirjoittaneen silmissä. Syksyllä näkemykselle tulikin mukavasti katetta, kun ystävyysotteluun Kausalaan saapui Kouvolan Susien –01 syntyneiden ikäluokka, joilla oli jo kokemusta sarjapeleistä parin vuoden ajalta. Hieno ja hieman yllättäväkin 4-2 voitto toi hurjasti lisäintoa joukkueen pelaajille ja lisäpelejä yritettiin järjestää useampaan otteeseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt junioreiden uudet peliasut odottavat FC Kausalan ensikauden otteluja, joita toivottavasti pelataan kahdessakin ikäluokassa.
FC Kausalan juniorivalmentajat ja johtokunta kiittävät paikallisia yrityksiä sekä muita yhteistyökumppaneita, jotka osaltaan mahdollistivat nuorille ilmaisen jalkapallokoulun. Suurkiitos myös vanhemmille sekä tietysti pelaajille ja harjoituksissa olleille. Toivottavasti ensikaudella tavataan ja harjoitellaan kohti uusia tavoitteita.
FC Kausala
Tommi Liukkonen