Toimintakertomus 2009

TOIMINTAKAUSI 2009

Kulunut toimintakausi oli Football Club Kausalan ensimmäinen. Seuran järjestämään jalkapallotoimintaan osallistui kuluneella noin 30 edustusjoukkueen pelaajaa ja pallokouluun yli 80 poikaa ja tyttöä.

SUOMEN CUP 2009

FC Kausala osallistui ensimmäisellä kaudella Suomen Cupiin. FC Kausala arvontojen myötä pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa vastaan asettui Inkeroisten Purha. Ottelu päättyi Purhan voittoon. FC Kausala – Purha 1 – 2.

SARJATOIMINTA 2009 (6.DIV)

FC Kausala osallistui ensimmäistä kertaa Kaakkois-Suomen piirin järjestämään sarjatoimintaan. Uutena seurana FC Kausalan edustusjoukkue aloitti kilpailutoimintansa 6. divisioonassa. Kausi 2009 alkoi takerrellen kahdesta ensimmäisestä pelistä tuloksena yksi piste, mutta kauden päätteeksi FC Kausala oli sarjan kärjessä ja nousi heti ensimmäisenä kaudellaan sarjaporrasta ylemmäksi.

EDUSTUSJOUKKUE

FC Kausala edustusjoukkueeseen kuului noin 30 pelaajaa, jotka mahdollistivat sarjanousun 5. divisioonaan. Edustusjoukkueen pelaajavalmentajina toimi Marko Korhonen ja Rami Mäenpää. Edustusjoukkueen kapteenina toimi pelaaja Jesse Kiiski.

MUU TOIMINTA

Kauden aikana järjestettiin pallokoulu alakouluikäsille pojille ja tytöille. Pallokoulua pidettiin 10.06.2009 – 29.07.2009 välisenä aikana joka keskiviikko. Pallokoulutoimintaa ohjasi Matti Lahtinen, yhdessä edustusjoukkueen pelaajien kanssa. Pallokouluun osallistui yli 80 alakouluikäistä tyttöä ja poikaa, ja pallokoulusta tullut palaute oli kannustavaa jatkoa ajatellen.

Edustusjoukkueen pelaajat osallistuivat talkoilla Kouvolan Tykkimäen Rallicrossin EM-kisojen järjestelyihin, jossa edustusjoukkueen tehtävänä oli kasata rengastorneja. Talkoista saatiin rahallinen korvaus seuran kassaan.

HARJOITUS- JA PELIOLOSUHTEET

Edustusjoukkue harjoitteli pääosin koko talven Kausalan Ravilinnan liikuntatiloissa. Talven harjoituspelit pelattiin Kuusankosken Hyypiä Areenalla, paitsi yksi Lahden poikia vastaan pelattu harjoituspeli pelattiin ulkona mukkulan keinotekonurmella. Keväällä harjoitukset ja pelit mahdollistaa Ravilinnan hiekkakenttä ja kesäaikaan luonnon nurmikenttä.

MUUTA MAINITTAVAA

Kauden 2009 sarjapeleissä kävi yleisöä mukavasti kannustamassa edustusjoukkuetta ja seura järjesti puitteet yleisölle tarjoamalla mahdollisuuden nauttia otteluista makkaran yms. virvokkeiden kera. Tämän mahdollistivat monet taustatukihenkilöt, jotka seura jouluna palkitsi kukin ja kortein.

Virkistystoimintaa kauden 2009 aikana oli mahdollisuuksien mukaan. Pelaajat järjestivät perinteisen risteilyn Tallinnaan omakustanne hintaan. Seura järjesti kauden päättäjäiset, jossa palkittiin pelaajia, valmentajia, pelinohjaaja sekä toimihenkilöitä. Kauden pelaaja oli Miika Suurnäkki. Paras maalintekijä oli Aki Korhonen. Toimihenkilöitä Matti Lahtinen, Juho Luoranen ja Anssi Lassila palkittiin hyvästä juniorityöstä

Kauden 2009 aikana seuran talous on ollut vakaalla pohjalla. Varainhankintakeinoina, yhteistyösopimusten lisäksi on ollut mm. talkoot, kannattajajäsenet ja kausimaksut.

Toiminnan menestyksekkään pyörittämisen ovat mahdollistaneet yhteistyökumppanit, seuran toimihenkilöt ja pelaajien taustahenkilöt. Iitin kunta on mahdollistanut pelaamisen ja harjoittelun Kausalan kentillä ja saleissa.

Toimintakauden aikana on pyritty kehittämään Iitin jalkapallotoimintaa, niin aikuisille kuin junioreille.

JOHTOKUNTA 2009

Matti Nurmi, puheenjohtaja

Jesse Kiiski, varapuheenjohtaja

Jussi Juurela, sihteeri

Aki Korhonen,

Marko Korhonen

Uudet jäsenet

Rami Mäenpää

Tommi Liukkonen

Vanhat jäsenet

Mika Dahl

Kimmo Kahila

Matti Nurmi

puheenjohtaja

Football Club Kausala